Lattiat

Lattiat vaikuttavat koko kodin ilmeeseen ja tunnelmaan. Kauttamme saat lattiaremontin aina vanhojen lattioiden purusta loppusiivoukseen saakka. Huomioithan edullisen kuljetuspalvelumme lattia- ja listapaketeille.

Laminaattilattiat

Asennamme pääasiassa laminaattilattioita, joiden valikoima on tänä päivänä erittäin kattava. Laminaatin pintakuvioissa toistuvat vanhat tutut puupinnan variaatiot, mutta tänä päivänä lattialle voidaan valita myös esimerkiksi laattakuvioitu laminaatti.

Laminaattilattiat ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana kehittyneet niin kestävyydeltään kuin ominaisuuksiltaankin ja myös kotitaloudet pääsevät hyödyntämään julkisen tilan käyttöluokan lattiamateriaaleja.

Laminaattilattian etuna voi pitää nopeaa asennusta ja vaihdettavuutta, edullisuutta sekä helppohoitoisuutta. Laminaattilattia on myös parkettia ohuempi, joten laminaattilattian asennus esimerkiksi vanhan muovimaton päälle, ei vaadi välttämättä ovien korotusta.

Listoitukset

Lattian vaihtaminen vaatii usein myös vanhojen lattialistojen uusimisen. Laminaattiostosten yhteydessä kannattaa kiinnittää huomiota yhteensopiviin mdf-listoihin, joiden pintakuvio noudattaa samaa ilmettä laminaattin kanssa. Vaihtoehtoisesti laminaatin pariksi voi valita myös puiset jalkalistat, jotka kestävät kulutusta huomattavasti mdf-listaa paremmin.

Saumakohtien peittämiseen on olemassa erilaisia kynnys- ja ovilistoja, joiden materiaalit vaihtelevat metallista muoviin.

Kiinnostuitko? Kysy lisää lattiaremonteistamme tästä!

Advertisement