
Silikonisaumojen kunto on hyvä tarkistaa pesutiloissa vuosittain. Yleisesti silikonisauman vaihtovälinä voidaan pitää kolmesta viiteen vuotta. Vanhentuessaan silikoni menettää sekä elastisuuttaan että homeenestoainettaan. Mustat pilkut saumassa ovat merkkinä uusimistarpeesta.
Silikonisaumaukset keittiöön ja kylpyhuoneeseen
Palvelumme sisältää vanhojen silikonien poiston, saumakohdan puhdistamisen, uusien silikonien laiton sekä loppusiivouksen. Jos kylpyhuoneen perusteellisesta putsauksesta on kulunut jo jonkin aikaa, kannattaa laatat pestä ennen silikonisaumojen vaihtoa. Tällä tavalla uusi silikonisauma ei altistu heti voimakkaille pesuaineille ja pysyy näin uudenveroisempana pidempään.
Keittiössä työtason ja välitilalaatoituksen saumassa on yleisesti käytössä silikonisauma. Myös keittiössä silikonien kuntoa kannattaa tarkkailla ja vaihtaa sauma uuteen tarpeen mukaan. Työtason tai altaan vaihtaminen vaatii myös uutta silikonisaumausta.
Päivässä valmista
Vanhojen silikonien poiston ja uusien saumojen laitto ei vaadi suurta ja pitkäkestoista remonttia, vaan pintojen ollessa kuivia saadaan uusi sauma asennettua jo saman päivän aikana.
Kaakelisaumojen uusinta
Myös kaakelisaumoja on mahdollista uusia esimerkiksi lattiasta tai keittiön välitilasta. Vanhat saumat avataan ja puhtaat kaakelien saumavälit saumataan uudelleen. Menetelmä sopii hyvin pinttyneiden ja kuluneiden saumojen uusintaan tai aivan yhtä hyvin, jos haluat vaihtaa sauman väriä toiseen.
Saumauksen jälkeen suosittelemme pinnoille saumojen suojakäsittelyä, joka ennaltaehkäisee lian pinttymistä.
Haluatko kuulla lisää saumojen uusimisesta? Voit ottaa yhteyttä tästä.